Sepa Group

fi Hae
 
 

Töihin Sepalle

Haluatko tehdä työtä mukavassa porukassa? Perehdytämme sinut työtehtäviisi – olitpa sitten työurasi alussa tai jo kokeneempi konkari. Mikäli olet liikkeellä oikealla asenteella, niin olet jo mahdollinen sepalainen.

Toki edellytämme jonkinasteista koulutusta ja mahdollista työkokemusta tarjolla olevan työn vaatimusten mukaan. Meillä täällä Sepalla Sinulla on mahdollisuus jatkuvasti kehittyä työssäsi ja saada sitä kautta lisää vastuuta ja uusia haasteita.

Tässä voi olla elämäsi tilaisuus

Meille sepalaisille – ainoa mikä on pysyvää – on muutos. Käytännön työssämme se merkitsee päivittäisiä, positiivisia haasteita kaikilla toimintamme osa-alueilla. Mikäli tunnet nämä asiat tai ainakin osan niistä omaksesi, saattaa olla niin, että Sinä olet mahdollinen sepalainen.

Työntekijät kertovat

Raija Kajaan, myyntisihteeri
”Työhöni kuuluu vuosisopimusasiakkaiden tilausten hoitaminen. Työni on itsenäistä, ja se sopii minulle hyvin. Tilausten puitteissa teen yhteistyötä suunnittelijan, tuotannon ja ajojärjestelyn kanssa. Toimistotyö on minun juttuni, ja kun työni vielä liittyy rakentamiseen, siinä on yhdessä kaksi mieleistä asiaa.

Olen ikään kuin paluumuuttaja Sepalla, työskentelinhän täällä jo opiskeluaikanani, ja tulin sitten vakituisesti töihin vuonna 2005. Vuosien saatossa työnkuvani on laajentunut uusien tuotteiden myötä, ja myös vastuualueita on tullut lisää. Muutokset pitävät työni mielenkiintoisena ja ajatuksen vireänä. Se, että Sepalla katsotaan tulevaisuuteen ja kehitellään uutta, luo uskoa työn jatkuvuuteen.

Puutarhatyöt ja yleensäkin käsillä tekeminen ovat minulle mieleistä tekemistä työn vastapainoksi. Koirakaveri Ransu pitää vireänä sitten vapaa-aikana.”

 

 

 

Pentti Jauhiainen, vanhempi asetemestari
”Keväällä 1988 astelin Sepalle töitä kyselemään. Seppo Ahonen sanoi, että otetaan kokeeksi. Lienee koe onnistunut hyvin, kun nyt on yli 30 vuotta mennyt.

Tänne on ollut helppo kotiutua, koska olihan täällä kavereita töissä. Työskentelyn aloitin sinisellä linjalla ristikoiden kasaajana. Linjaa on uudistettu vuosien varrella ja 1990–luvun alussa asennettiin laserit nopeuttamaan ja helpottamaan työskentelyä. Linjan nimi muuttui laserlinjaksi. Kiikut asennettiin kuljettamaan osat lajiteltuina linjalla.

Työ on kolmen hengen tiimityötä. Olemme voineet vaikuttaa linjan kehitykseen ja työnkuvaan. Hyvän tiimihengen myötä täällä on ollut mukava työskennellä. Työni vastapainoksi talvisin hiihtelen ja kolailen omasta pihasta lumia. Kesän tullen kaasuttelen moottoripyörällä ja annan ajatusten juosta.”

Tarjolla olevat työpaikat juuri nyt

Kesäsesonkiin tarvitaan taas tekijöitä.  Hakemuksia aletaan käsittelemään helmikuussa 2023.

Ohessa maistiaisia, mitä me täällä Sepalla teemme.

 

 

Hae töihin Keiteleen yksikköömme, täytä avoin hakemus

Jätä yhteystietosi ja avoin hakemuksesi, niin otamme sinuun yhteyttä, kun hakemasi tehtävä avautuu haettavaksi.

  • Max. tiedoston koko: 2 MB.

Tietosuojaseloste

TILAA UUTISKIRJEEMME

Sepan uutiskirjeestä luet ajankohtaiset yritysuutiset ensimmäisten joukossa. Tervetuloa tilaajaksi!

Tilaa ›