Sepa Oy on vuonna 1982 perustettu perheyritys, joka on kasvanut Suomen merkittävimmäksi ja nykyaikaisimmaksi kattoristikoiden valmistajaksi. Tämän myötä olemme myös toimialan yksi suurimmista koko Euroopassa. Yrityksen tehdas sijaitsee Keiteleellä.
Eri tyyppisten kattoristikoiden lisäksi valmistamme välipohjapalkkeja, paloristikoita, runkokehiä, siltamuotteja, meluesteitä sekä sääsuojia. Asiakkaitamme ovat Suomen suurimmat talotehtaat ja infrarakentajat, rakennus- ja tukkuliikkeet sekä yksityisasiakkaat.
Toimialan markkinajohtajuus Suomessa on meille kunnia-asia ja jokapäiväisen tekemisen asettama haaste.
Pyrimme olemaan luottamuksen arvoisia myös tulevaisuudessa. Pidämme kiinni hyväksi koetuista asioista, mutta samalla kehitämme jatkuvasti uutta. Tässä työssä pitkäjänteinen ympäristövastuullinen kehitystyö on pysyvästi toimintamme keskiössä: “Sen varaan voi laskea yhtä ja toista”.
Laadukkaan toimintamme kulmakivenä ovat osaava ja motivoitunut henkilökunta, oma suunnitteluosasto ja nykyaikaisimmat tuotantovälineet.
Suomessa on vain muutamia ristikkovalmistajia, joille on myönnetty kansainväliset sertifikaatit. Sepa Oy on osoittanut omalla toiminnallaan, että se pystyy täyttämään myös kansainväliset laatukriteerit, ja siksi yhtiöllämme on myös kyseiset sertifikaatit.
Kiinnitämme paljon huomiota ympäristöpolitiikkaamme ja kehitämme sitä yhtenä keskeisenä osana toimintakonseptiamme.
Periaatteisiimme kuuluu myös tiivis yhteistyö alan tutkimus- ja oppilaitosten kanssa. Jatkuvat investoinnit alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat omiaan lisäämään yrityksemme kykyä luoda uusia innovaatioita.
Olemme mukana Luotettava Kumppani -palvelussa. Tilaajavastuulain vaatimat tiedot voit tarkistaa Luotettava Kumppani -palvelusta.
Katso kaikki Sepa Oy:lle myönnetyt sertifikaatit tästä.
Sepa Oy on toteuttanut mittavan kehityshankkeen vuosien 2021-2023 tuotannon tehostamiseen, uusien tuotteiden kehittämiseen ja viennin edistämiseen liittyen. Hankkeeseen saatiin Euroopan aluekehitysrahaston tukea ja vastuuviranomaisena toimi Etelä-Savon ELY-keskus. Hanke piti sisällään tuotantotilojen, koneiden ja prosessien uudistamista, uusien tuotteiden kehittämistä sekä vientimarkkinoiden avaamista infratuotteille.
Sepa Oy on toteuttanut vuosina 2018-2022 kehityshankkeen tuotantokapasiteetin kasvattamiseen, tuotannon tehostamiseen ja viennin edistämiseen liittyen. Hankkeeseen saatiin Euroopan aluekehitysrahaston tukea ja vastuuviranomaisena toimi Etelä-Savon ELY-keskus. Hanke piti sisällään viennin edistämisen, sisälogistiikan parantamisen ja tuotantokapasiteetin kasvatuksen ristikkotuotannon, välipohjapalkkituotannon, meluseinätuotannon ja syrjäliimauspalkin valmistuksen osalta.
1982 (16.12) Tästä kaikki alkoi: yritys rekisteröitiin nimellä Keiteleen Elementtirakenne Ky.
Yrityksen perustajina olivat Seppo Ahonen ja Raimo Laulainen. Seppo Ahonen lunasti Raimo Laulaisen osuuden yrityksen alkutaipaleella. Yrityksellä oli 5 työntekijää ja tuotantotiloja 200 m2.
1985 Tuotantotilat tuplaantuivat: nyt niitä oli yhteensä 400 m2. Yritys aloitti oman ristikkosuunnittelun.
1986 Ristikkosuunnitteluun otettiin käyttöön CAD-tietokoneavusteinen suunnitteluohjelma.
1987 Seppo Ahosen työ palkittiin Maakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla.
1980-luvun lopussa yritys osti tuotantotilat Porvoosta.
Toimituksia Neuvostoliittoon suomalaisten rakennusliikkeiden kautta.
1991 Tietokoneohjattu lasermitoitusjärjestelmä ristikoiden kasaukseen (=kasauspöydälle heijastuu ristikko laserviivoin suhteessa 1:1) käyttöön ensimmäisenä Suomessa.
1992 Yleiseurooppalainen ISO 9001 -laatujärjestelmäsertifikaatti käyttöön.
1992 Suora vienti alkoi: ensimmäinen suora vientitoimitus saksalaiselle ostajalle.
1996 Yrityksen nimeksi vaihdettiin Sepa Oy. Nimi muodostuu perustajansa SEPpo Ahosen nimikirjaimista. Samalla syntyi yhtiölle markkinointinimi Sepa Group.
1996 Sepa Taldon yhteisyritys Venäjälle.
1997 Työntekijöitä 50 henkilöä.
1998 Kasvu jatkui: työntekijöitä nyt 85 henkilöä.
1999 Ristikoita valmistettiin 100 000 kpl, työntekijöitä oli 80 ja liikevaihto 46 Mmk.
1999 Tuotantotiloja hankittiin lisää n. 700 m2, yhteensä niitä oli 2000 m2. Laitteistoa uusittiin kokoonpanossa ja osanvalmistuksessa.
1999 Osantekoon hankittiin tietokoneohjattu automaattimoniteräsaha.
2000 Miljoonas kattoristikko valmistui.
2000 Ristikoita valmistettiin 120 000 kpl, työntekijöitä oli 80 ja liikevaihto 57 Mmk.
2000 Tuotantotiloja hankittiin lisää 2000 m2, yhteensä niitä oli 4000 m2.
2000 Lasermallinnusjärjestelmät kahdelle uudelle kokoonpanolinjalle (Sepan oman tuotekehityksen tulos).
2000 SEPA-elementtivälipohja (puu-betoniristikkolaatta) puukerrostaloihin, rivi- ja paritalojen ala- ja välipohjarakenteeksi.
2000 Eurocode 5:n mukainen suunnitteluohjelma otettiin käyttöön (SFS-Sertifioinnin hyväksymä).
2001 ISO 14001 -ympäristösertifikaatti otettiin käyttöön.
2002 20-vuotisjuhla Nujulan tanssilavalla, Keiteleellä.
2004–2005 Ristikkotehtaan investointi (harjannostajaiset 25.2.2005), tuotantotiloja tuli lisää 3500 m2.
2007 Työntekijöitä oli 140 ja ristikoita valmistui 210 000 kpl.
2008 Seppo Ahosen uurastus ja koko henkilöstön osaaminen palkittiin Valtakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla.
2010–2011 Toteutettiin kattoristikkotehtaan sahalinjamuutos.
2012 Jo 3 miljoonaa valmistettua ristikkoa.
2012 30-vuotisjuhlatanssit ”On juhlan aika” Nujulan tanssilavalla.
2014 Meluelementtipöydän investointi ja samalla alkoi meluaidan valmistus.
2015–2016 Sormijatkoslinjan investointi ja kattoristikkotehtaan toinen kasauslinja, tuotantotiloja lisää 3000 m2.
2019 Syrjäliimauksen aloitus. 4 miljoonaa valmistettua ristikkoa. Tiloja yhteensä n. 20 000 m2. Takana 37 toimintavuotta, ja tähän mennessä toteutettu yhteensä 34 laajennusta.
Katsomme luottavaisesti 2020-luvulle. Haluamme olla luottamuksen arvoisia tänään ja tulevaisuudessa. Pidämme kiinni hyväksi kokemistamme asioista ja arvoista, mutta samalla kehitämme jatkuvasti uutta. Tässä työssä pitkäjänteinen ympäristövastuullinen kehitystyö on pysyvästi toimintamme keskiössä: “Sen varaan voi laskea yhtä ja toista”.
Sepan uutiskirjeestä luet ajankohtaiset yritysuutiset ensimmäisten joukossa. Tervetuloa tilaajaksi!