Sepa Group

fi Hae
 
 

26.10.2022

Sepa 40 vuotta

Vuodesta 1982 toiminut perheomisteinen SEPA Oy saavuttaa tänä vuonna kunnioitettavan 40 vuoden iän. Syntymäpäiviä juhlistetaan henkilökunnan kesken elokuussa. Yhtiö toimittaa innovatiivisia tuotteitaan rakentamisen eri sektoreille, kuten infrakentamiseen.

– Kattoristikkotuotteissa olemme Suomen suurin ja tunnetuin. Vihreät arvot ovat meille tärkeitä arvoja, joka näkyy sekä tuotteissa että toiminnassa. Tuotteitamme kehitetään koko ajan siihen suuntaan, että vihreät arvot toteutuvat. Haluamme olla mukana ilmastotalkoissa, SEPA Oy:n infraliiketoiminnasta vastaava kehitysjohtaja Olli Hentunen toteaa.

Infrapuolella jo noin 800 toteutettua projektia
– Infrapuoleen jos mennään, olemme kasvaneet vuodesta 2014. Olemme noin 800 projektia tehneet, joihin kuuluvat siltapukit, meluesteet sekä palvelutuotteet, joihin kuuluvat väliaikaiset työmaasillat, sahatavara ja muut tuotteet. Väliaikaisten työmaasiltojen suhteen merkittävin kohde on Kaisa-tunnelihanke, jonne tehtiin 9 kpl 3 x 20 metriä pitkiä siltoja. Sillat on asennettu Helsingin rautatieaseman jalkakulkutasanteelle, mistä noustaan junaan.

Hentunen kertoo, että tuotevalikoimiin kuuluvat myös vesivoimalaitosten turbiinien muottirakenteet sekä pelkkapedit, joka on vahvasti kasvava ala.

– Teemme myös riistasiltoihin mutipukkeja, joiden kautta eläimet pääsevät ylittämään moottoritiet turvallisesti.

SEPA Oy:n vuoden 2022 suurimmat megahankkeet, joissa yritys on ollut mukana, ovat Jyväskylän seudun vt 4 -hankkeessa,.

– Rakensimme Kirri–Tikkakoski-välille 13 000 neliötä meluestettä. Toimitamme myös Suomen pisimmän sillan siltapukit. Kyseessä on Kruunuvuoren sillat -raitiotiehanke.

Olemme rakentaneet myös Turun kehätiehankkeen riistasiltoja. Tulevia hankkeita edustavat vt 4:n Simon ja Ranuan tien eritasoliittymä, jonne rakennamme meluesteet vuosien 2022 ja 2023 aikana. Kuopion seudulla meillä alkaa liituprojekti vt 5:llä, jonne asennamme meluesteet, Hentunen kertoo.

TILAA UUTISKIRJEEMME

Sepan uutiskirjeestä luet ajankohtaiset yritysuutiset ensimmäisten joukossa. Tervetuloa tilaajaksi!

Tilaa ›